Marttilan tila

Uusi juhlatila aivan Turun kupeessa

Häät, syntymäpäivät, kokoukset, jne.

Monipuoliset ja muuntuvat tilat jokaiseen tilaisuuteen

Maatilamiljöö lähellä Turun keskustaa

Vain 12 minuuttia Turun keskustasta

Tilat, ruoka, koristelut, musiikki, jne.

Kaikki tarvittava onnistuneisiin juhliin

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

- TERVETULOA -

Marttilan tila - Juhlatila lähellä Turun keskustaa

Marttilan tila sijaitsee 7 kilometrin eli vain noin 12 minuutin ajomatkan päässä Turun keskustasta. Tarjoamme monipuoliset puitteet juhlien ja kokousten järjestämiseen modernissa maalaismiljöössä ympäri vuoden.

Marttilan tilalla on ollut asutusta jo rautakaudelta eli 1100-luvulta asti. Kirstilän suvun hallussa kotitila on ollut vuodesta 1919. Tilaa on hoitanut vuodesta 2002 neljättä sukupolvea edustava Saku Kirstilä vaimonsa Eevan kanssa. Perheeseen kuuluu myös kolme tyttöä. Kananpoikien kasvatuksen lisäksi tilalla viljellään vehnää, rypsiä ja härkäpapua. Kaikki tilan rakennukset lämpenevät metsähakkeella.

Tilan ensimmäinen kanala on otettu uuteen käyttöön ja sen alakerrassa toimii Luomuspaja, jossa järjestetään kädentaito-ohjauksia sekä erilaisia tapahtumia, kuten virkistyspäiviä ja teemajuhlia. Ensimmäisen kanalan yläkertaan on rakennettu moderni ja monipuolinen juhlatila, joka taipuu jokaisen tarpeisiin sopivaksi.

- JUHLAT -

Ikimuistoinen juhlapäivä

Marttilan tilan muuntuva juhlatila tarjoaa monipuolisen ympäristön juhlien järjestämiseen. Kaunis maatilamiljöö ja uudet juhlatilat kruunaavat ikimuistoiset juhlat. Henkilökuntamme ja yhteistyökumppanimme loihtivat päivästä unohtumattoman ja saapuessanne löydätte juhlatilan valmiiksi katettuna. Me hoidamme kaiken puolestanne. Ota yhteyttä ja kysy lisää!

- KOKOUKSET -

Täydellinen kokouspäivä

Juhlatilan rauhallinen sijainti lähellä kaupunkia ja laadukkaat kokouspalvelumme takaavat mahdollisuuden keskittyä kokoukseen ilman häiriöitä. Meiltä löydät sopivan tilan muutaman hengen tiimipalavereille sekä suuremmille koulutustilaisuuksille. 

- HÄÄT -

Elämän tärkein päivä

Kun tarkoitus on järjestää ikimuistoiset häät, me palvelemme. Meiltä löydät reseptin onnistuneen juhlapäivän luomiseksi. Korkealaatuiset yhteistyökumppaneidemme ruokatarjoilut, ylelliset juhlatilat sekä ystävällinen palvelu tarjoaa puitteet unohtumattomille hääjuhlille. Meille tärkeintä on teidän ja juhlavieraidenne viihtyvyys ja autamme mielellämme suunnittelemaan tyyliinne sopivat häät. Me huolehdimme kaikesta, jotta te hääparina saatte keskittyä nauttimaan juhlapäivästä vieraidenne kanssa.

Yhteistyössä

- CATERING -

Miss Klose Smokery and Barbeque

- CATERING -

Crema Catering

- KUKKAKAUPPA-

Kukkakauppa Tähkä

- HÄÄ- JA JUHLASUUNNITTELU -

Juhlan lumoa

- OHJELMA -

Luomuspaja

- BILEBÄNDI / JUHLAORKESTERI -

Kirkan Haamu